Olenko tarpeeksi hyvä?

Epävarmuus on sen verran ikävä juttu, ettei siinä ole kiva elää. Millainen olisi palkkapäivä, jona laitat sormet ristiin ja mietit, että toivottavasti se raha tällä kertaa napsahtaa tilille? Tai kuka haluaa parisuhteen, jossa toinen osapuoli arpoo joka aamu, että huvittaako häntä enää tänään roikkua hommassa mukana? Eipäsjuupas-elämä on kuluttavaa. Silti jokainen meistä käy jatkuvaa sisäistä taistelua kyseenalaistamalla oman itsensä ja toimintansa.

Palaute on asia, jota jokainen meistä tarvitsee. Se voi olla vastaanottajalleen ihanaa tai sitten ihan hirveää. Palaute voi rohkaista ylittämää itsensä tai se voi käydä luonteen päälle. Oikealla tavalla ja oikeista syistä annettuna se kuitenkin aina palvelee tarkoitusta ja siitä oppivat sekä antaja että vastaanottaja. Harmi vaan, että Suomi ei varsinaisesti ole se palautteenantokulttuurin luvattu maa.

Työssä olen jatkuvasti epämukavuusalueella. Vastaan voi tulla asiakkaan liikuntaa rajoittava tekijä, johon en aiemmin ole perehtynyt tai sellainen persoona, jonka kanssa sama aaltopituus ei heti löydy. Ehkä joskus en osaa vastata kysymykseen tarkistamatta asiaa ensin. Suurin haaste minulle on kuitenkin avoimen keskustelun ja palautteen puute.

Suomalaisista ei tahdo ottaa selvää erkkikään. Ollaan mieluummin eksyksissä kuin kysytään tietä ja ravintolassa ruoka kyllä maistuu siihen asti, kun päästään kotikoneelle kirjoittamaan vihaista sähköpostia paskasta palvelusta ja palaneesta annoksesta. Pyrin muistuttamaan asiakkaitani siitä, että en voi tietää, ellei minulle kerrota. Se vihattu treeniliike tai ällöttävä ruoka-aine löytyy suurella todennäköisyydellä suunnitelmastasi, jos et kertonut asiasta. Tosin joskus se saattaa löytyä siitä huolimatta. En myöskään voi tuntea kenenkään puolesta: Jos harjoitettavan lihaksen tuntuma ei löydy, niin asia saadaan korjattua huomattavasti helpommin, kun sanot sen ääneen. Kiertoilmaisu ”juu ihan kyllä tuntui ja juu ihan kyllä hyvä oli” on maailman masentavin lopetus treenille. Ihan kiva on minulle yhtä kuin epäonnistunut.

Haluan olla asiakkailleni maailman paras PT ja tiedän, että annan tässä työssä kaikkeni ja enemmänkin. Yksi kiittää, toiselle se ei ehkä riitä. Joinain iltoina tulen päivän päätteeksi kotiin sen tunteen kanssa, etten kyllä tiedä yhtään mistään mitään. Opettelen kuitenkin olemaan sättimättä itseäni. Tiedän, että teen aina parhaani ja sen enempää on mahdotonta vaatia.

Nimetön asiakas jätti kuntosalille palautteen, jossa kiitti siitä, että tervehdin aina kaikkia asiakkaita ja olen aina pirteä. Minulta meinasi päästä itku. Nuo muutamat rivit vahvistivat sen, minkä olen jossain syvällä sisimmässä koko ajan tuntenut: Olen oikealla tiellä.  Kun mieleesi juolahtaa kehuttavaa, sano se ääneen. Se ei ole sinulta pois, mutta toiselle se voi olla juuri se juttu, joka auttaa jatkamaan.

Posted in Yleinen.

Henna Aguilera

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *