Hei, moi ja muita vaikeita sanoja

Ikävä kyllä me suomalaiset ollaan pihtareita. Erityinen lahjakkuutemme (kehujen ohella) on tervehtimisen pihtaaminen. Tai no, onhan meissä tietysti ihaniakin ominaisuuksia niin kuin sisu, mutta kyllä työpaikan iloinen ja ihmisrakas Pirkko on lähinnä se poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Tervehtiminen on sellainen iso mörkö, jota ei millään meinaa saada kaapista ulos. Kuumottava tilanne voi olla esimerkiksi ihan vaan se, että naapuri sattuu kävelemään kadulla vastaan. Tuolta se nyt tulee, pitääkö tässä sanoa jotain, ei se varmaan tunnista kuitenkaan, miksei se voi vaihtaa kadun toiselle puolelle. Suomessa tämä asetelma on suorastaan irvokas, koska meillä nyt vaan sattuu olemaan vähän ihmisiä ja paljon tilaa, joten kadulla olette tasan tarkalleen vain sinä ja hän. (Ruuhkassa voisi sentään toivoa, että ei se varmaan huomannut.)

Jokaisen suomalaisen pelastus on älypuhelin. Ketään ei tarvitse vahingossakaan vilkaista silmiin pysäkillä, jonossa tai junassa. Kyllä minun nuoruudessani piti tyytyä maahan tuijotteluun. Mutta entä sitten, kun suomalainen lähtee salille reenaamaan? Ei voi kyykätä älypuhelin kädessä ei. Saattaa myös olla niin, että suomalainen on käynyt samalla salilla vuosikausia ja samoin on käynyt muutamalle muullekin jäsenelle. Jossain vaiheessa niitä toisia salijyyriä on pakko alkaa morjestaa. Siinä vaiheessa suomalainen saattaa huomata, että tämä sosiaalisuus onkin ihan kivaa! Että on tuttuja hymyileviä naamoja, joita tervehtiä ja jotka tervehtivät aina takaisin. Niiden kanssa saattaa jopa uskaltautua puhumaan säästä. Miten kivaa! Suomalaisella on nyt oma saliyhteisö, johon hän kokee ylpeänä kuuluvansa.

Olen harjoitellut samalla salilla jo vuosikausia ja tullut tutuksi vakiokävijöiden kanssa. Minusta on ihanaa, kun on ihmisiä joita moikata. Kun hiljattain aloitin samaisella salilla myös PT-hommat, otin asiakseni tervehtiä kaikkia asiakkaita ja yrittää tutustua niihin, joita en vielä tuntenut. Ei mikään ihan helppo homma! On vaikeaa luoda katsekontaktia ja yrittää saada ne kolme kirjainta suusta ulos, jos toinen ei koskaan edes käänny sinuun päin. Mutta kun tarpeeksi pidin meteliä, sain sen moikkauksen ja pääsin juttusille näiden ihanien tyyppien kanssa.

Toivon, että kaikki salikävijät näkisivät yhteisönsä potentiaalin. Haluan, että kaikki kokevat kuuluvansa omalle salilleen ja tuntevat joka kerta oven avatessaan olonsa tervetulleiksi. Sen fiiliksen voivat asiakkaat ja henkilökunta yhdessä luoda. Eli kyllä irvistellä pitää ja ärjyäkin saa, mutta muistakaa myös hymyillä!

Suomalainen lämpenee hitaasti? Not.  Jos jotenkin saat suomalaisen katsomaan sinua silmiin, hän lämpenee sekunnissa.

Posted in Yleinen.

Henna Aguilera

One Comment

  1. Just näin.
    Tervehtimisen lisäksi kaksi tärkeää sanaa ovat ANTEEKSI ja KIITOS. Toisilta sanat tulevat helposti ja varmasti sydämestä, mutta on ihmisiä,jotka eivät millään saa näitä sanoja suustaan ulos.
    Kun sanat opetetaan jo pienelle lapselle niin hän osaa niitä luontevasti käyttää ilman hampaiden kiristelyä.

    Ihana blogi sinulla – hauskasti kirjoitat. Odotan jo uutta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *