Se turha kalori

Kalori on energian yksikkö ja siinä kaikki, mitä sen pitäisi mielestäni olla. Usein siitä kuitenkin tulee toimenkuvaansa suurempi asia, joka ottaakin enemmän energiaa kuin antaa. Kalorien laskeminen herättää minussa lähinnä uupumusta. Jollekin tällainen tapa tarkkailla syömistään voi toimia ja varsinkin ruokavaliota laadukkaampaan suuntaan muutettaessa kalorimäärien ymmärtäminen voi aluksi olla hyvä tapa hahmottaa ruuan laatua ja määrää. Mutta […]

Terveelliset herkkukeksit? Kyllä!

Herkuttelu on kivaa! Mutta. Keho ei ole järin kiitollinen viikonlopun irtokarkkiövereistä eikä omatuntokaan puolen kilon karkkipussin jäljiltä varsinaisesti sirkuttele. Ihmettelen, miten vieläkään ei ole keksitty kalorittomia herkkuja, jotka oikeasti maistuisivat joltain muultakin kuin itsensä huijaamiselta. Sain tuossa taannoin asiakkaaltani maistiaisen ja älyttömän helpon reseptin hänen kehittelemiinsä kekseihin, jotka saavat omatunnon kehräämään ja samalla ihan oikeasti […]

Mitä jos sanon ei?

Vietin viime lauantain ystäväni kanssa Viisas elämä-messuilla Tampere-talolla. Päivä oli ehdottomasti hintansa väärti ja antoi paljon ajateltavaa ja toteutettavaa. Kuuntelimme ultrajuoksija Aku Kopakkalan esitystä siitä, kuinka ihminen on syntynyt juoksemaan ja kävimme tekemässä mindfullness-harjoituksia Aleksi Litovaaran kanssa. Eniten minua sykähdytti lopulta Ira Koivun neljäkymmentäminuuttinen (usein vaietusta) aiheesta alkoholi ja sen käytön lopettaminen. Alkoholi muuttaa ihmistä. […]

Hei, moi ja muita vaikeita sanoja

Ikävä kyllä me suomalaiset ollaan pihtareita. Erityinen lahjakkuutemme (kehujen ohella) on tervehtimisen pihtaaminen. Tai no, onhan meissä tietysti ihaniakin ominaisuuksia niin kuin sisu, mutta kyllä työpaikan iloinen ja ihmisrakas Pirkko on lähinnä se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tervehtiminen on sellainen iso mörkö, jota ei millään meinaa saada kaapista ulos. Kuumottava tilanne voi olla esimerkiksi ihan […]

Opettele kehtaamaan

Opettele kehtaamaan. Siinä ne kaksi sanaa, jotka jäivät käteen eilisen aamulehdestä. Kehtaamista on varmasti monta laatua ja sanalla useita merkityksiä (pelkästään jo riippuen siitä, mitä murretta puhutaan). Väitän kuitenkin, että vähintään 90 % kehtaamisesta liittyy tavalla tai toisella toisiin ihmisiin ja siihen, miten he sinuun ja käytökseesi suhtautuvat. Meillä on niin paljon turhaa hävettävää. Sellaisia luonteenpiirteitä […]

Miten harjoitella salilla ja miksi?

Palataanpa taas hetkeksi itse asiaan eli harjoittelun pariin. Koska jokainen on yksilö omine tarpeineen ja tavoitteineen, en aio laatia teille mitään yleispätevää harjoitusohjelmaa, jonka avulla saavutat juuri ne yksilölliset tavoitteesi. Sen sijaan halusin kirjoittaa muutamasta perusasiasta, jotka huomioimalla ja joihin keskittymällä saat varmasti harjoittelustasi enemmän irti.   Keskity! Pääsääntö on se, että kehon lisäksi pään […]

Lomalta arkeen lepäämään

Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin. Rohkenen olla Raappanan kanssa eri mieltä, ainakin ihan vähän. Viime viikkoihin on mahtunut paljon musiikkia, rakkautta, naurua, uusia sykähdyttäviä tuttavuuksia ja upeita kokemuksia. Elämyksiä, joita en unohda koskaan. Toisaalta silmäpussini eivät kestä enää yhtään lisää reissussa kerrytettyä univajetta, maksani yhtään olutta, ruuansulatukseni yhtään hampurilaista tai ihoni yhtään päivää auringonpaahteessa. Minä […]

Ylitä itsesi, älä toisia

Tuo jaksaa juosta nopeammalla tahdilla. Tuo ei puuskuta bodypumpissa yhtä paljon. Tuo kyykkää isommilla painoilla. Tuolla on pienempi rasvaprosentti. Tuolla on isommat lihakset. Ja tässä kohtaa läpsäytän itseäni (kuvitteellisesti) naamaan ja lopetan turhan vertailun. Ihmisen kehotyypit voi karkeasti jaotella kolmeen tyyppiin somatotyyppiteorian mukaan (kurkkaa esimerkiksi Wikipediasta). Jaottelussa huomioidaan esimerkiksi kehon rakenne ja sille sopivimmat liikuntamuodot. […]

Rakas aamupuuro,

  Viikonloppuisin päiväni aloittaa kunnon aamiainen. Keitän kahvia ja vaikkapa kananmunia ja puuroa ja kiikutan kaiken sitten pöytään lehtikasan keskelle. Nautin aamun hiljaisuudesta – Voin helposti istua kahvikuppi nenän alla selailemassa lehtiä ja tai lukemassa (usein liikuntaan liittyvää) kirjallisuutta tuntitolkulla. Päivä alkaa mahtavasti, kun saan fiilistellä näitä minulle tärkeitä juttuja. Viikonloppuaamua ei kuitenkaan voi verrata […]

Läski.

Kun jotain sanaa hokee tarpeeksi kauan ääneen, se pirstaloituu äänteiksi ja menettää merkityksensä. Toisaalta mitä useammin jokin tietty asia toistuu, sitä suuremman ja uskottavamman merkityksen se saa. Yksi hokema opetti minulle pienestä pitäen, että olen vääränlainen. Muistan, kun naapurin tyttö löi minua leikinomaisesti nyrkillä vatsaan ja kutsui möhömahaksi. Muistan, kuinka sain huomautuksia syömisestäni, sillä rakastin […]